Vertaislainaus

Netistä lainaaminen on helppo tapa saada lyhytaikaista rahoitusta. Vertaislainaus mahdollistaa yksityishenkilöille sekä rahan sijoittamisen että lainaamisen kätevästi internetissä. Lainan ehdot määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Verrattuna esimerkiksi moniin pikalainoihin on korkotaso yleensä kuitenkin kohtuullinen. Silti vertaislainaus on myös sijoittajalle kannattavaa toimintaa. Vertaislainauksessa kysyntä ja tarjonta kohtaavat mahdollisimman terveellä tavalla. Kyseessä on henkilöltä henkilölle toimiva rahanvälitys, jossa palveluntarjoaja ainoastaan tarjoaa markkinapaikan rahanlainaustoiminnalle, jota harjoittavat yksityishenkilöt.

Vertaislaina

Sijoittajilla on mahdollisuus itse päättää millaiseen lainaan he haluavat pääomaansa sijoittaa. Lainaajat vastaavasti joutuvat ilmoittamaan syyn lainaan, summan jonka he haluavat lainata, lainan keston, ja koron suuruuden, jonka he ovat valmiita maksamaan. Näin sijoittajat ja lainaajat itse luovat markkinansa kysynnän ja tarjonnan mukaan. Vertaislainojen vertailua löytyy esimerkiksi www.vertaalaina.fi -sivustolta.

Tallenna/Jaa